Mistä kaikki alkoi  ...

​

Se oli eräs lauantai. Satoi lunta, pyrytti ja tulimme silloisen rakkaan koirani kanssa kävelyltä juuri kotiovelle. Kultaisennoutajani valkoisessa turkissa suuria lumihiutaleita, jotka olivat kastelleet usvaisesti koko koirani turkin.

Samassa sain ajatuksen, pyysin koiraani pysähtymään, nappasin kotoa kamerani ja aloin räpsimään kuvia, takana usvainen lumisade ja koirassa suuria lumihiutaleita.

Kuvat olivat loistavia. Koirani ruskeat silmät tulivat kauniisti esille lumen kastelemasta turkista ja kun latasin kuvat koneelle, se oli siinä.

Silmien sielun peili, se tunne, katse, joka kertoi paljon. Usvaista lumista taustaa vasten.

​

Meni hieman aikaa ja eräänä päivänä pihalla kiipeili orava. Katselimme hetken aikaa toisiamme, hain kamerani ja aloin räpsimään kuvia. Lähikuvia. Liikekuvia. Ja ne silmät. Taas. Se sama sielun peili. Visuaalisuus. Se tunne. Tämä eläinhän puhuu silmillänsä.

Aloin innostua. Kiinnostua. Eläimen katsehan puhuu. Ilman sanoja. Ja voin valokuvillani kertoa sen kaikille...