Mistä kaikki alkoi  ...

​

Se oli eräs lauantai. Satoi lunta, pyrytti ja tulimme silloisen rakkaan koirani kanssa kävelyltä juuri kotiovelle. Kultaisennoutajani valkoisessa turkissa suuria lumihiutaleita, jotka olivat kastelleet usvaisesti koko koirani turkin.

Samassa sain ajatuksen, pyysin koiraani pysähtymään, nappasin kotoa kamerani ja aloin räpsimään kuvia, takana usvainen lumisade ja koirassa suuria lumihiutaleita.

Kuvien kauneus pysäytti. Koirani ruskeat silmät tulivat paljon puhuvina esille, lumen kastelemasta turkista. Kun latasin kuvat koneelle, huokaisin ja se oli siinä.

Silmien sielun peili, se tunne, katse, joka kertoi paljon. Usvaista lumista taustaa vasten.

​

Meni hieman aikaa ja eräänä päivänä pihalla kiipeili orava. Katselimme hetken aikaa toisiamme, hain kamerani ja aloin räpsimään kuvia. Lähikuvia. Liikekuvia. Ja ne silmät. Taas. Se sama sielun peili. Visuaalisuus. Se tunne, kun saat vangittua eläimen katseen, joka puhuu silmillänsä.

Aloin innostua. Kiinnostua. Kuinka kauniisti luonto puhuu. Ilman sanoja.

Ja voin valokuvillani kertoa sen kaikille...